tiistai 30. joulukuuta 2008

Helmiä


Olen lukenut erilaisia koru- ja helmiblogeja ja saan kohta hulluuskohtauksen.
Näyttää siltä, että tälläkään asialla ei ole minkäänlaista loppua, vaan oireet pahenevat taudin edetessä = helmet lisääntyvät = langat lisääntyvät= kissat lisääntyvät.... you name it...
Hyvä kuitenkin kun ihmiset väkertävät käsillään juttuja. Se on isku vasten kasvoja kaikelle kertakäyttökuttuurille ja muulle pöljäkulutukselle.
Korujen teko on yllättävän vaikeaa. Tänä jouluna tein monille kavereille koruja lahjaksi ja välillä sai istua tuntikausia miettimässä ja kokeilemassa eri juttuja. Sitten kun sai korun lukkoja vaille valmiiksi, piti paussin ja tuli takaisin joutui taas alkamaan alusta, koska kaikki oli päin peetä.
Kun sitten lopulta sai korun valmiiksi näytti se seuraavana päivänä vähintääkin hämäräperäiseltä...
Mutta hauskaa tämä on, eikä pääse rahatkaan seisoskelemaan tilillä turhanpäiten.
Huomaa uusi jerusalemilainen korulipas, mies osti. Kaunosielu.
Lippaasta pilkistää ensimmäisiä tekemiäni koruja. Hyvä ikuistaa ne tähän jos vaikka jotain kehitystä sattuis tapahtumaan....


Ja tässä työkaverilta joululahjaksi saamani puikko-holder. Sen nimi on Turakainen. Huovutettua Fritidsgarnia. Rakastan noita värejä...... siinä on malliksi pari piikkisian piikkiä.

maanantai 29. joulukuuta 2008

Jerusalem


Kotimaaaani o-o-ompi Suuooomi....

Olen kutonut sukkaa kävellessä pitkin Jerusalemin katuja....
Sitten alkoi tämä sota. Ensin se kuulosti ilotulitukselta, sitten meni jakeluun koko juttu ja nyt täällä Espoossa kun ammutaan raketteja, kuulostaa se sodalta ja mietin mitä kaikki pakolaiset sun muut ajattelevat tuosta metelistä. Ja nyt on vasta maanatai... uudenvuoden aatto on ylihuomenna.
No asiaan. Törmäsin lankakauppaan, mutta siinä maassa tekokuidut ovat arvossa arvaamattomassa, joten se siitä. SENSIJAAN siellä on helmikauppoja. Voi kamala. Mukana oli vain pieni matkalaukku, mutta se painoi ihan kamalasti, koska oli täynnä KIVIÄ. Jalokiviä tietenkin hahaha. No, perästä kuuluu kunhan saan jotain aikaiseksi.
Sillä välin tässä kaikille käsityön ystäville Moshe Dayan-räsynukke..... museosta löytyi tämä.
Lievästä epävakaisuudesta huolimatta Israelin matkailua voi kyllä suositella. Ruoka ON hyvää ja ihmiset taatusti erilaisia kun täällä kotopuolessa.
Kamelit ovat kammottavia otuksia, mutta tällä kertaa säästyin niiltä. Ovat varmaan talviunilla tai jotain.

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulutauolla


Ompeluseurakunta toivottaa kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua.
Tämä syksy on ollut kiva, vaikka kiireinen, mutta on ollut ihanaa vaihtaa välillä tälle kanavalle ja kirjoitella tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Päivän henkireikä on ollut katsoa muiden blogit ja mitä kukakin milloinkin on tehnyt ja kirjoittanut. Monet teistä ovat olleet inspiraation lähteinä ja "ylläpitäneet" harrastusta käsillä tekemiseen. Muutenhan sitä ajattelisi ettei mitään ehdi... mutta kun muut ehtivät, niin kyllä kai sitten minäkin.
Nyt lähden joulun ajaksi Jerusalemiin. Laukussa on lankaa... Israelissa on kuulemma tulitauko katkolla ja raketteja sataa taivaalta, mutta uskon vahvasti villalangan suojelevaan vaikutukseen.
Tai oikeastaan....

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Se tapahtui taas


Aloitin uuden ennen kuin sain edellisen valmiiksi... hohhoijaa.
Tai on tuolla useampikin juttu kyllä kesken, mutta olin nimenomaa vaatinut itseäni tekemään villapaidan loppuun ennen uuden kaulurin aloittamista. Joku sivupersoona pääsi voitolle ja aloitti kaulurin eilen illalla.
Kysessä on double knitting-tekele. Tuloksena kaksipuolinen positiivi-negatiivineule. Ohjeen tilasin taitelijalta ja se onneksi sisälsi videolinkkejä, muuten asian hahmottamisessa olisi saattanut mennä vielä kauemmin = hyvin kauan.
Tapestry cowl by Pepperknit lankana on Limbo ja puikot 4.
Mielestäni aika hieno juttu ja tekeminen menee samaan sarjaan kuin sudokut ja pitsihuivit eli älä herpaannu hetkeksikään tai kosto on hirmuinen ja saat purkaa kaiken, mikä tässä tapauksessa aiheuttaa normaalia huomattavasti enemmän päänvaivaa....


Ja sitten tuo eilen mainitsemani vähemmän ketterä kissarotu.
Yksi sen edustajista nukkui aamulla vinolipaston päällä. Yhtäkkiä kuului SWOOSH ja katti liukui kantta pitkin maahan umpiunessa. Heräsi kyllä tietenkin siinä vaiheessa kun kuului PFUMP.
Meinasin tukehtua, mutta yritin viimeiseen asti hillitä itseni, sillä kissoille ei oikein uskalla nauraa päin naamaa. En tiedä mitä pelkäämme, mutta kukaan perheenjäsen ei mielellään naura niille. Emme tosin tiedä mitä siitä siitä voisi seurata? Neuloja sängyssä, arsenikkia kahvissa???? Kannattaa kuitenkin olla varovainen...

lauantai 6. joulukuuta 2008

Rauha ja hiljaisuus


Rauha ja hiljaisuus vallitsee talossa. Mies matkustaa Kiinassa ja kotona kuorsaamme vain minä ja kissat.
Ulkona on mukamas valoisaa, mutta silti kuvaa ottaessa valotusaika on niin pitkä, että tuloksena on vain söhryä. Salamalla saa, mutta omituisen näköisiä. Tämä johtuu siis siitä, ettei osaa käyttää kameraa.
Muutenkin olen alkanut epäillä kykyjäni tehdä yleensäkään yhtään mitään. Ajattelin väsätä muutaman korun, koska kaikki muutkin tekevät niin. Aikaa kului 4,5 tuntia ja tuloksena on kaksi tekelettä, joista toisessa on 3 helmeä ja toisessa 5. Onneksi en yrittänyt mitään laajempaa projektia, kuten rannekorua....

Viimeajat olen tehnyt sekalaisia neulomuksia, joista osaa ei voi kuvata vuodenaikaan liittyvästä asian arkaluontoisuudesta johtuen.
Ja sitten olen tehnyt villapaitaa/takkia pyöröpuikoilla Zimmermanin prosenttisysteemiä noudattaen. Kohta tulee valmista.
Huomatkaa hienot kissan kynnen jäljet lipastossa.... tuossa puseron helmasta alaspäin... Ragdollit eivät ole niitä ketterimpiä eläimiä. Hyppy jää usein puoleen väliin tai tähtäys menee muuten vaan pieleen ja seuraa epätoivoista valumista takaperin. Tuo rotu ei pärjäisi luonnossa päivääkään ilman nakkikioskia.

torstai 4. joulukuuta 2008

Osapäiväkarhu pahasti horroksessa

Toimistoapulaisista voi olla hirveästi haittaa...
Vähän ennen vaipumistaan talvihorrokseen tämä bloggaaja jaksaa katsoa korkeintaan tuon mittaisen elokuvan. Elokuvan lähetti ystävä, joka ymmärtää sielua.
Vihjeenä voin sanoa, että muillakin tuntuu menevän yhtä lujaa. Tikrun sivuilla menee Saukki ja Pikkuoravat....