sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Tunnustuksia....




Olen saanut tunnustustuksen AMUKlita Kokopäiväneuloja-blogista. Siitä kiitos.
Tarkoitus olisi jakaa sitä eteenpäin muutamalle muulle, ehtona olis muistaakseni, ettei blogissa saa olla yli 200 lukijaa.

Olen blogannut muutaman vuoden ja sinä aikana tutustunut täällä aivan mahtaviin tyyppeihin. Tavannut en ole heistä ketään... silti rohkenisin kutsua melkein ystäviksi. Varmaan ennen muinoin oli tällaista kirjeystävien kanssa :D
Jo ennen tämän tunnustuksen saamista olin ajatellut kertaalleen kirjoittavani ajatuksiani Suomalaisista Blogeista.
Suomalaiset käsityöblogit ovat ihan mahtavia! Lukulistallani on ulkomaisiakin, mutta kotimaisia aina odotan. Teillä on kauniita käsitöitä ja ihan hassuja juttuja. Jokainen blogi on tekijänsä näköinen ja teiltä löytää aina uusia inspiraatioita. Ihmiset käyttävät värejä eri tavoilla ja kuvissa vilahtelee hirveät määrät kissoja ja koiria.
Tämä on nössöä, tiedän, mutta haluan antaa tunnustuksen kaikille. Pusi!

1 kommentti:

Villasukka kirjoitti...

Hei,
sitä Merisockia oli ennen myynnissä Jkylässä TitiTyyssä, mutta enää ei näy verkkokaupan sivuilla. Näyttää kyllä Googlen mukaan löytyvän aika monesta suomalaisesta nettikaupasta.