perjantai 10. huhtikuuta 2009

Mörönharmaa


Tarvittiin Pitkäperjantai ennen kuin pystyin ompelemaan villatakkiin 9 nappia. Ymmärrän, ettei tämä ole verrattavissa Pääsiäisen alkuperäiseen kärsimystarinaan, mutta jonkunlainen kärsimyksen maksimointi tämäkin oli. Villis on ollut valmiina jo useita viikkoja, mutta joka kerta kun olen yrittänyt aloittaa nappien ompelun olen saanut hirveän puistatuskohtauksen ja laittanut sitten tavarat äkkiä käsistäni. No, nyt ne on siinä. Kiitos ja ylistys.

Leivän leipomista olen nyt harjoitellut jo jonkin aikaa ja pikkuhiljaa alkaa sujua.
Tämä on pitkän kaavan mukaan tehtyä eli rusinaliemi, emo, isäntä, juuri, esitaikina, taikina.....=leipä. Tämä on jo hyvää leipää ja hakkaa mennen tullen suurimman osan kaupan leivistä.
Viimeaikaiset taikinat ovat lähinnä vehnähapanjuurella tehtyjä ranskalaisia maalaisleipiä, leivässä on lievä happamuus ja hyvät aromit, rapea kuori ja juuri oikeanlainen rakenne. Vielä on oppimista tässäkin taikinassa vaikka kuinka, mutta nyt alkaa jo edes tulla syötävää tulosta. Aluksi meinasin tulla hulluksi, mutta sitten juttelin erään ammattilaisen kanssa, joka kielsi lannistumasta. Hyvä niin.
Tämä on taas yksi niistä käsityöläisyyden muodoista, jotka viriävät siellä täällä ja ravintoloissa sen näkee nykyään tosi hyvin. Kaikki hyvät ravintolat leipovat leipänsä itse, eikä kysessä ole mikään "sulata ja paista"-teollisuustuote, vaan alusta asti käsin tehty ihanuus.
Kirjana käytän ruotsalaisen Jan Hedhin Mestarileipurin leipäkirja Hobbooks-kaupasta.

2 kommenttia:

kio kirjoitti...

kiva pinta! mutta älä säästele kuvissa ;) we want more, miten istuu, miten pitkä yms :) mä olin reipas äsken, sain yhden calorimetryn valmiiksi ja samantein ompelin napin, hyvä minä! napit on vihoviimeistä listalla

mokkakissa kirjoitti...

Kio, Missä viipyy kuva calorimetrystä? Mä sain jo minuutissa itsestäni kokovartalokuvan...