lauantai 18. lokakuuta 2008

Huiveja

Tämä on Jatan Zetor. Lankana Fleece Artistin Suri Blue.
Lankaa meni yksi vyyhti = 100 g = n. 600 m
Tämä lanka on kyllä jo aika luxusta, mutta olkoon.... väri on rubiini ja vaikka kuvassa ei varmaankaan näy, niin se on vähän kirjavaa eli muutamaa punaisen sävyä löytyy. Mums.
Aikaa tekemiseen meni alle viikko, mutta se johtui flunssasta, kun en ymmärtänyt mistään mitään ja istuin vaan sohvalla kädet kutimen ympärille krampanneena enkä älynnyt lopettaa ennen kuin lanka loppui.

Kun sitten eilen olin päättänyt pitää tauon kutomisessa (ainakin muutaman tunnin) eksyin Brooklyn Tweedin sivuille ja juutuin tuijottamaan Noro-huivia. No, ensinnäkään en todellakaan tarvitse lisää minkäänlaisia kaulan ympärille kiedottavia vaatekappaleita, mutta kaapissa oli neljä kerää Noron Silk Gardenia, jotka heti ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi tähän projektiin. Ja ennen kun olin ehtinyt sanoa kissaakaan oli tätä jo metri valmiina. Pitsin jälkeen vaihtelua, kun ei tarvinnut katsoa kutimeen päinkään.
Nämä ovat kaikki samaa väriä 251, mutta koska ne on ilmeisesti kehrätty "arvaa seuraava väri"-periaatteella, niin niistä saa raidallisia kun kutoo kahdesta kerästä vuorotellen. Värit tulee ihan randomisti. JA NYT MINÄ VASTA YMMÄRRÄN miten hieno lanka tämä oikeasti on!!! Useimpien Suomalaisten tapaan en pidä hysteerisen kirjavista vaatteista, mutta huivit, sukat, lapaset, pipot, shaalit....jep.
Tämä on se elämäni ensimmäinen pitsihuivi ja sen se on kyllä näköinenkin... Yritettyäni ensin turhaan kutoa Zetoria kaivoin esille aloittelijan ohjeet, mutta sain tähänkin reikiä ja koloja asiakuulumattomiin paikkoihin. Menettelee kotioloissa ja vähän taiteltuna muuallakin, ainakin pimeässä.
Dropsin tumman keltaista alpakkaa (ainoa väri minkä näin mökillä hämärässä). Jotenkin tuohon keltaiseen on yhtäkkiä herännyt puoli Suomea yhtäaikaa. Olen aina ollut keltaisen vihaaja, mutta nykyään nähtävästi muuttumassa kaikkiväriseksi... Ehkä tämä valon puute aiheuttaa ihmisessä sekavuutta.

2 kommenttia:

ei pöllömpi kirjoitti...

Hm... luulis et toi lanka on joku .. suri red... vaikka mun kielipää on heikohko.
Huivi on hieno, hyvä hyvä!!!
Kissan takana on outo teksti, eikö siinä pitäs olla mau eikä mou???

Kissat on kyllä söpöjä.

Ja oliko nyt sitten ihan pakko laitta toi Nyy Jorkin linkki?

Ja olen alkanyt pitämään hysterisen kirjavista asioista, sopi luonteeseen paremmin.

kio kirjoitti...

tosi kauniit huivit!

kivaa kun joku huomaa, jos blogi ei päivity. vähän masista ja iskä ollut sairaalassa eikä oikein huvita. mutta kyllä mä vielä lähitulevaisuudessa toivon mukaan :)